torstai 29. marraskuuta 2012

Frillahuivit

Frillahuiveja olen neulonut aikamoisen määrän. Kaikki ovat menneet ystäville. 

Itse en näitä pidä, jotenkin ne eivät vaan istu kaulaani.
Tuo musta/valkoinen on ainoa, jota olen käyttänyt. 
Neulon huiveja  kahdeksalla silmukalla.







keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Korusetti

Otin taas vaihteeksi sukkulan esille. Netistä löytyy kivoja malleja Frivolite pitsistä. 
Minulla on vielä helmiäkin käyttämättä joita voi hyödyntää korujen teossa.
Tein kaulakorun, rannekorun ja korvikset. 
Sukkulapitsin valmistus on vaan niin keskittymistä vaativaa, kun jokainen pisto pitää laskea, ettei siinä samalla voi muuta touhuta.

Olen viimeksi tehnyt pitsiä edellisenä talvena, mutta kyllä tämä taas alkoi sujua.

 

maanantai 26. marraskuuta 2012

Pikkulaukku klipsuista

Ystävät ovat keräilleet minulle näitä tölkkien klipsuja.
Läpän kiinnitykseen laitoin kangaskaupasta saatavan magneettilukon. Vuori on mustaa napakkaa kangasta.
Laukkuun meni noin 300 klipsua
Lanka: Kotiväki
Malli: Sovellutus Brasilialaisesta lehdestä.

lauantai 24. marraskuuta 2012

Ohje vauvan tossuihin

Siirrän tänne kysytyimmän ohjeeni vanhasta Vuodatuksen blogistani.
Sain sähköpostiini monta kyselyä vauvan tossujen ohjeisiin. 
Otin kuvia työvaiheista, kun neuloin uudet tossut.
Yritän tässä selittää hieman, miten tossut valmistuu.


Tee 20 silmukkaa ja neulo aina oikeaa 12 cm. Päätä 8 silmukkaa ja jatka 12 :lla silmukalla.

Neulo vaaleanpunaisella 4 kierrosta oikeaa, sileää ja valkoisella nurjaa neuletta 4 kierrosta (puikollista).
Raitoja tulee 8 vaaleanpunaista, 7 valkoista raitaa.



Neulo sauma nurjalta , löysästi yhteen. 
Taita työ, edelleen nurjalla. Kiinnitä valkoinen (kantapääosuus) yhteen normaalisti neuloen. Raitaosuuden tein hieman kireämmin. Siinä on pohjaosuus valmiina.

Nyt pohjasauma on neulottu yhteen.

Käännä työ oikeinpäin. Pohja on nyt ommeltu yhteen kiinni ja yläosa on kokonaan auki.



Poimi neulalle kohoraidat, valkoisella langalla.

Kiristä lanka, päättele tiukasti.

Kukkaa vaille valmis tossu.

Virkkaa kaksi kukkaa. (5 ketjusilmukkaa renkaaksi, renkaaseen 10 kiinteää silmukkaa. Yhteen silmukkaan, pylväs, pitkäpylväs, pylväs ja seuraavaan silmukkaan kiinteä silmukka. Toista 5 kertaa)

Kukan keskusta ja tällä pienellä pallosella kiinnitetään kukka tossuun. Siihen voi käyttää nappia helmeä tms. Minä kieputin vähän lankaa pikkusormen ympärille ja virkkasin siitä pallon, jolla kaksi kukkaa päällekkäin on helppo kiinnittää.

Taita tossun reuna alas haluttuun korkeuteen, sitä ei tarvitse kiinnittää mitenkään, pysyy muutenkin alhaalla. 

Tässä on valmis tossu.
Haluan korostaa, että tossu ei oma suunnittelema, vaan olen sen löytänyt Eestiläisestä blogista. 

perjantai 23. marraskuuta 2012

Uusi blogi

Muutin Vuodatuksesta tänne ja harjoittelen toimintaa täällä uudessa paikassa.