sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Pitsitunika

Vihdoinkin sain tämän Espanjassa aloittamani tunikan valmiiksi, tai ainakin melkein valmiiksi.

 Kuten tarkkaavainen huomaakin, nappien tilalla nuppineulat. Ei ollut varastossa sopivia, joten pitänee pistäytyä nappikauppaan.

Pitsikuvio on tavallinen, nopea ja helppo virkata.

 Olen tähän ihan tyytyväinen ja uskon käyttäväni
Tässä kuvassa alla on valkea miehen kauluspaita, mutta sovittelin mustien farkkujen ja mustan paidan kanssa, lopputulos oli ihan kiva.

Malli: Saksalainen virkkauslehti Diana Häkelmode nro 7 v. 2008
Vyöte on kadonnut, joten lanka tuntematon.

Kevatsiivoukset ovat tekemättä. Olen ollut viikon ankarassa flunssassa ja ihan levossa. Täällä on ollut liikkeellä kuumetta, yskää ja lihasärkyä. Nyt ollaan jo voiton puolella.

10 kommenttia:

  1. Kyllä on niin kaunis takki,että enpä toista tiedä. Värikin on juuri yksi lemppareistani.

    VastaaPoista
  2. Todella kaunis jakku. Ja sopii kyllä mustan kanssa upeasti.
    Voi, vai flunssa sinuun iski etelän loman jälkeen :(
    Onneksi olet jo toipunut ♥
    Mukavaa maaliskuuta Hilkka !

    VastaaPoista
  3. Onpa niin kaunis jakku ja värikin on aivan taivaallinen ja hieno kuvio! Pikaista paranemista sinulle! Meitin lähdönhetki lähenee! Mukavaa sunnuntain jatkoa!

    VastaaPoista
  4. Mielettömän kaunis ja voin kuvitella kuinka hieno on mustien farkkujen kaverina. Kova vaiva, mutta kyllä kannatti.

    VastaaPoista
  5. Todella kaunis jakku! Minä pidän tuosta kuviosta...olen itsekin sitä muutamassa puserossa käyttänyt :)

    VastaaPoista
  6. Sievä ja varmasti monikäyttöinen jakku!
    Toipumista flunssaasi ja iloista kevään alkua tuiskuista huolimatta!

    VastaaPoista
  7. Hei, olet voittanut arvonnassani kassin, laitahan osoitetta tulemaan :)

    VastaaPoista
  8. todellakin kaunis jakku malleineen ja väreineen.
    paranemisia flunssasta

    VastaaPoista